perjantai 6. kesäkuuta 2014

Voi voi Väinöä

En keksinyt otsikkoa :( en edes tiedä osaanko kirjoittaa ajatuksiani sanoiksi. Väinö poikani joka on erityislapsi,,,,,oli silloin muutama vuosi sitten leikkauksessa,,,siitä on juttua Väinö kansioissa. Mutta siis Väinö aloitti jalkapalloharkat talvella ennen joulua,kun jalka oli hyvässä kunnossa ja pystyi pelailemaa. Poika oli tosi onnellinen kun pääsi pelailemaa. Itseäni hirvitti nähdä häntä kentällä pelaamassa isompien poikien kanssa ja paremmassa kunnossa olevia erityislapsia. Väinölle pojat oli tuttuja kun oli samasta koulusta. Väinö oli se heikoin ja pienin siellä kentällä. Poikaa se ei haitannu,siis harkkoja jatkettiin. No noin huhtikuussa Väinö alkoi valittaa polveensa ja huomattiin että se on alkanut menee koukkuun kun kävelee,ei ole enään suorassa kun kävelee. Poika valitti hirveästi että polveen sattuu. No fysioterapian kanssa puhuttiin ja päätettiin että viikon urheilukielto ja pistetään kipugeeliä polveen ja kylmäpussia siihen välillä. No kun asiasta Väinölle aloin puhumaan että ei saa pelata,juoksennella ei tehdä mitään mikä rasittaa polvea. Arvatkaa ottiko asian ihan rennosti,,,no ei ottanut,raivosi koko päivän mulle ja päästi suustaan aika ikäviä asioita. "mä vihaan äiti sua" ,"Mä en rakasta sua", "Miksi sä synnytit mut tälläiseksi"," Miksi mä oon tälläinen" "Täällä on puukkoja","Mä löydän tulitikut", "Mä en halua elää" ;"Mä tapan itseni",,"Mä vihaan mun jalkoja", "Kunpa mua ei olisi olemassa". Näitä sanoja otin kiltisti vastaan ja annoin pojan pahan tulla ulos. Ei se helppoa ollut ja illalla kyllä nukkumaan mentäessa itkuja väänsin. Kyllä tässä kirjottaessakin itku meinaa tulla.
Parin viikonpäästä olisi pojalla jalkapallo turnaus mutta eilisen harkan jälkeen valitti tosi paljon polvea ja taas keskusteltiin,nyt poika otti asian rauhallisesti ja oli itsekin sitä mieltä että ei mene ja pitää taukoa harkoista. Kyllä sen huomasi naamasta että itkun poika olisi halunnut päästää. Tänään tuli fysioterapeutti ja puhuin asiasta hänen kanssaan ja polvesta kun olen huolissani asiasta. Sanoi myös sellaista asiaa mitä poika on puhunut hänelle,itsensä tappamisesta. :( :( :(   Puistossa on taas kuulemma alettu kiusaamaan. Fysioterapeutti oli sitä mieltä että kun syksyllä on taas kontrolli niin puhumme siellä että Väinö tarvitsee keskustelua apua,,spygolokiaa,,,oliko se tuolla nimellä,,,,mutta kuminkin apua poika tarvitsee ja pitää päästä juttelee ajatuksistaan aikusen kanssa. Kyllähän poika mulle puhuu mutta se ei aina riitä. Tuntuu tosi pahalle kun pojalla ei kavereita,puistossa taas alettu haukkumaan ja se ajatus kun pojalla on itsellä,tappaa itsensä,ei halua elää tässä maailmassa,,,voi itku kun itkettää itseä. Kunpa voisin ottaa kivun itselleni,kunpa voisin auttaa poikaani jollain lailla,,,,kunpa sillä olisi edes yksi kaveri täällä,,,,,
Löytyisipä edes harrastus mitä tykkää ja missä ei jalkoja rasitettaisiin. en tiedä mitä mä vielä voisin kertoa,,on vain niin paha olla pojan puolesta...................................

Väinön pitää käyttää seisomatelinettä joka päivä ainakin 45min,,sekään ei ole helppoa. Sitten välillä iltaisin sille laitetaan kipsist,avattavat kibsit jalkaan,jotta on jalka suorassa niin saa silloinkin venytystä. Aina kaikki ei vaan suju. Ymmärrän että onhan se rankkaa 11v pojalle. Toivottavasti pikkuhiljaa ymmärtää mikä hänelle olisi parasta. Ymmärän myös poikaani siinä asiassa että kiusataan ja ei ole kavereita. Onneksi poikaa ei kiusata koulussa.

Minua on kiusattu koulussa ala-asteesta ylä-asteelle asti. Koskaan ei ole ollut kavereita. Tai siis olihan mulla yksi vuoden verran. Mutta muuten kyllä ne traumat on jättänyt itseeni kun on ollut ulkopuolinen. Edelleen ei ole kavereita tai ystävää jolle puhua omista ajatuksista,,,oikeastaan en edes osaa puhua asiositani,pidän ne sisälläni vain ja kestän kaiken,itken illat jos siltä tuntuu,sitten laitan ne sivuun ja jatkan niin kun kaikki olisi hyvin. Oikeastaan mä en uskalla omista asioistani aina puhua. Pelkään mitä ihmiset ajattelee. Mietein tossa että mikä luetellaan kaveriksi?? Hmmm no onhan mulla yksi puistokaveri sitä näkee ehkä kerran kuussa tai kaksikin....jotain sille voin joskus puhua lapsistani  mutta en siitä kuinka väsynyt välillä olen. Olen muutenkin sellainen ihminen että yritän olla paljon hiljaa koska olen huomannut että sanoissani ei ole mitään tolkkua,minun sanatkin voi olla ihan hölmöjä ja se on tosi noloa.......Apua mä oon paljon kirjoittanut,,,,Nyt mietin poistanko tekstistä osan,,,,,,,,,,,,,,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

<3 Mieltäni lämmittää kun kommentin jättää <3